sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tulilatvat Color Maskilla!

Hei,

Värjäsin toissa päivänä melko kulahtaneet latvani KC Color Maskilla ja voin suositella toimenpidettä muillekin tumpeloille, jotka haluavat tukkaansa pientä piristystä. Onhan tämä tuote ollut jo vuosia markkinoilla, mutta mulle se oli uusi tuttavuus. Olen itse kotivärjäyksen puoliammattilainen ja urani alkoi jo 80-luvun puolivälissä/lopulla, kun raidoittelin ensimmäisiä kertoja luonnostaan tummanruskeaa kuontaloani. Tulokset olivat no...joskus ihan ok...joskus vähemmän ok ja joskus katastrofaaliset. Eli ei kuvia sieltä! Onneksi sekä taidot että värit ovat parissakymmenessä vuodessa kehittyneet huimasti, joten nykyään oikeasti uskaltaakin silloin tällöin tehdä kotosalla pieniä värikokeiluja. Tottakai käyn kampaaalla aina, kun isommasta muutoksesta on kyse ja siis muutenkin värjään kuontaloani pääosin siellä, mutta nyt tilanne oli se, että alkuvuodesta toffeenväriseksi liukuvärjätyt latvani kaipasivat pientä freesausta ja minulle suositeltiin Color Maskia. Kysyin myyjältä, uskallanko laittaa radikaalisti punaista tuon vaalean päälle ja hän vakuutti, että uskallan, kunhan muistan levittää värin tasaisesti ja varaudun siihen, että väriä saa olla lisäämässä tiuhaan. Tein hoidon perjantaina enkä ole vielä pessyt tukkaa sen jälkeen, joten en osaa sanoa, kuinka paljon väriä ekassa pesussa lähtee. Mutta tuosta 18 euron purtilosta pitäisi riittää useampaan kertaan, jopa viiteentoista, sanoi myyjä. Color Mask toimii siis tehohoitoaineen tavoin ja se lätkäistään tukkaan shampoopesun jälkeen. Käyttö on superhelppoa.

1. Pese hiukset(mieluiten syväpuhdistavalla shampoolla).
2. Levitä pestyihin ja pyyhekuiviin hiuksiin, kampaa ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia halutusta  
    voimakkuudesta riippuen. 
3. Huuhdo huolellisesti kaikki pois.
4. Muista käyttää käsineitä, varsinkin voimakkaiden värien kohdalla. Hartiat on hyvä myös suojatata pyyhkeellä tms.

Color Maskin sisältämät B5 -proteiinit ja keratiinijohdannaiset rakennepaikkaavat ja elvyttävät värikäsiteltyjä hiuksia ja sen avulla voi saada takaisin vastavärjättyjen hiusten hehkun ja kiillon. Tehohoito ylläpitää ja syventää olemassa olevaa hiusväriä, mutta halutessaan voit myös tehdä kuten minä ja laittaa täysin uutta sävyä.  Kaikki sävyt ovat myös sekoitettavissa keskenään. 

Kun haluat ylläpitää ja virkistää hiusväriäsi, levitä hiuksiin pieni määrä Color Maskia; suurempi määrä antaa puolestaan intensiivisemmän lopputuloksen. Voimakkailla sävyillä voit hoitaa vaalennettuja hiuksia, joissa sävymuutos näkyy selvästi ja myös kestää pidempään. Vaaleilla sävyillä voit tasoittaa ja kirkastaa vaaleita hiuksia, esim. taittaa pois keltaisuutta. Tummemmilla sävyillä voit tummentaa vaaleita hiuksia, ja tällöin myös mahdolliset raidat saavat syvemmän sävyn.Voin siis suositella. Ensi kerralla laitan liilat latvat, tai sitten...

Tämmöinen siitä tuli.

Tässä latvat alunperin(ennen kulahdusta). Ne olisi voinut toki värjätä tuollakin sävyllä kiillon palauttamiseksi, mutta halusin jotain räväkämpää, koska why not?


SHARE:

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Skumppaa kultakurkkujen kanssa!

Hello,

The Voice of Finland on ainoita kotimaisia viihdeohjelmia, joissa ei tarvitse tuntea myötähäpeää ja joissa formaatti on osallistujan puolella, ei häntä vastaan. Itsekin musiikkitaustan omaavana ja levybisneksessä 90-luvulla "vaikuttaneena" seuraan nykymenoa kiinnostuksella. Pakko sanoa, että Idols on vain kalpea harrastelijaversio tästä kansainvälistä tasoa uhkuvasta formaatista. Olin tiistaina Nelosella kyseisen ohjelman pressissä, jossa paikalla olivat kaikki lahjakkaat laulajat ja heidän tähtivalmentajansa. Tunnelma oli positiivinen ja kaikki tuntuivat puhaltavan yhteen hiileen. Paikalla kuultiin musiikkia, nautittiin lasilliset kuohuvaa ja tutustuttiin toisiinsa. Ainakaan mitään veristä tappelua en näiden kultakurkkujen välillä havainnut. Jokainen kilpailee laulutaidollaan ja esiintymiskyvyillään. Michael Monroen sanoin: Musiikissa ei voi kilpailla. Sen allekirjoitan.

Tänään alkavat siis livelähetykset Turun Logomosta, eli liimautukaa Neloselle klo 20. Itse menen Turkuun kahteen vikaan liveen paikan päälle. Hauska ja jännää!

Tässä kuvia ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ai niin, jos eksytte Etelä-Helsinkiin, niin vinkkinä, että mulla on Kaivarin Kanuunassa myyntipöytä numero 36. Aika hyvin on tavaraa mennyt, mutta ainakin jotain kosmetiikkaa, kirjoja ja vaatetta olisi vielä...



Tähtivalmentaja Monroesta tulossa tyylitsekkaus myöhemmin.

Ihania kisaajia.

Tähtivalmentaja Ela.
Tähtivalmentaja Mira Luoti. Tyylitsekkaus tulossa!
Tähtivalmentaja Anne Mattila. Tyylitsekkaus tulossa!

Michael Monroe toimittajien kynsissä.




SHARE:

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tyylitsekkaus: Elastinen!

Keskiviikon tyylitsekissä on musiikkialan moniottelija Elastinen, elikkä Kimmo Laiho, joka tällä hetkellä hääräilee myös TVOF -kisan tähtivalmentajana Nelosella. Näin hän kuvailee tyyliään: Vaatteet ovat minulle harrastus ja intohimo, joiden myötä pysyn ajan hermolla. Perustyyliini kuuluvat Carharttin hiphop/workwear-tyyliset vaatteet. Leviksen farkut ja levy-yhtiöni Rähinän t-paidat ovat myös ikisuosikkejani. Päälläni oleva T-paita on kaverin vaatemerkkiä Tebiania, jota diggailen kovasti. Keräilen koruja ympäri mailmaa. Lempiasusteitani ovat ehdottomasti kellot, joita keräilen ja joita löytyy kotoani useita kymmeniä. Kellohulluuteni on huomattu, sillä Kello- ja Jalometallitukkukauppiaat ry luovutti viime vuonna minulle Vuoden kellonkantaja -palkinnon. Käytän myös melkein aina hopeista Rähinä-laattaaani, mutta tällä kertaa se ei sopinut kokonaisuuteen. Tykkään ottaa pukeutumisessani riskejä. Joskus jengi on ottanut hikeä, kun olen käyttänyt nahkapaitoja, jotka jenkkiräppäreillä ovat kova juttu. Meillä on kavereiden kanssa oma FB-ryhmä, jossa jaamme toisillemme tyylivinkkejä ja kiinnostavia linkkejä. Saan inspiraatiota kavereiltani, en niinkään maailmantähdiltä. Musta ja punainen ovat lempivärejäni. 

Tätä en pistäisi päälleni mistään hinnasta: En mitään sellaista, mitä en itse diggaile, oli se muotia tai ei.
Tsekkasin Elan Nelosella eilen pidetyssä TVOF -kisan pressissä. Paita: Tebian, housut Amsterdamista, kengät eBay. (Timberlandin special edition, joita on valmistettu vain 300 kappaletta.) Hattu Vans, kello Nixon.

SHARE:

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Synttärilahja Célineltä - I hope!

Heips,

Olin viime viikolla varsin ihastuttavassa tilaisuudessa, jossa esiteltiin Espalla sijaitsevan KEOPS-optiikkaliikkeen tuotteita ja palveluja. Lähinnä tilaisuudessa pääosassa olivat MODOn silmälasikehykset, joista löysinkin pian suosikkini. Mutta koska käytän vain satunnaisesti luku- ja tietty imagolaseja, niin eksyin myös aurinkolasien ihmeelliseen maailmaan. Asiantunteva ja avulias henkilökunta, korkealaatuiset optiikkatuotteet sekä tyylivinkkejä jakanut stailisti Teri Niitti tekivät tilaisuudesta onnistuneen elämyksen.

Ja guess what: Löysin maailman makeimmat arskat, juuri kun luulin, ettei Singaporesta hankittuja Diorin kissalasejani voita mikään. Unelmalasit löytyivät Célineltä ja koska tänään 24.3. on syntymäpäiväni, (älä kysy, paljonko täytän, ihan tarpeeksi, voin kertoa...) tuntui tämän postauksen tekeminen sopivalta tähän hetkeen. Kerron siis julkisesti toivovani synttärilahjaksi näitä Célinen ihanuuksia, jotka ovat tarpeeksi suuret ja näyttävät jättimäiseen päähäni ja isoon egooni, heh!

Palanen historiaa: Céline on ranskalainen luksusmuotihuone, jonka perusti 1945 Céline Vipiana. Tänään se on kansainvälisen luksumerkkiyhtiön LVMH:n omistuksessa. Se perustettiin aluperin valmistamaan lasten mittatilauskenkiä ja kasvoi siitä naisten kenkien ja asusteiden valmistajaksi. Merkille ovat ominaista kauniit, klassiset linjat, jotka säilyvät muodissa vuodesta toiseen.

Suosittelen vierailemaan KEOPSin tyylikkäässä liikkeessä Etelä-Espalla ja käykää ihmeessä myös heidän FB-sivuillaan diggailemassa laajaa silmälasi- ja aurinkolasimallistoa!

Hyvää syntymäpäivää minulle!  Ps. Olen ollut todella kiltisti koko vuoden....Kuva: KEOPS


Viihdyin myös MODOn ultrakevyissä kehyksissä, joista valkoiset olivat ehdottomat suosikkini. Kuva: KEOPS
SHARE:

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tyylitsekkaus: Tuija Pehkonen!

Moiiiii,

Perjantain tyylitsekissä ihana ja palkittu radiopersoona Tuija Pehkonen. Näin hän kuvailee tyyliään: Olen ehdottomasti farkkuihminen. Rakastan myös valkoisia t-paitoja yli kaiken. Musta ja valkoinen ovat simppelin tyylini kulmakivet. Palloilen naisellisen ja rokahtavan välillä: arjessa minulla näkee bikerit, juhlassa korkkarit. Koska olen arjessa nin hillitty, tykkään bileissä sitten hullutella sekä vaatteilla että tukalla. Esimerkiksi viime vuoden Radiogaalassa minulla oli Mert Otsamon superlyhyt mekko ja sitä edellisessä tukkani oli kuin jättimäinen harakanpesä. Sain paljon katseita, en sitten tiedä, olivatko ihailevia vai kauhistelevia. Omasta mielestäni molemmat lookit olivat mielettömän hienoja!  Saatan kysyä stailistiystäviltäni tyyliapua hädän hetkellä. Vaatekaappiin menisi paljonkin kahisevaa, jos antaisin kaikille haluilleni vallan. Tällä hetkellä ennen kaikkea sisustan kämppääni, joten kaikki ylimääräinen menee siihen. Ostan muutenkin mieluummin vähän ja laadukasta. Viimeksi hankin Emma-gaalaan Giuseppe Zanottin täydellisen iltalaukun. 

Meikkaan yleensä hillitysti. Olin pitkään rakenneripsiä vastaan, kunnes vuodenvaihteessa kaverini suostuttelun jälkeen kokeilin ja jäin kerrasta koukkuun! Olen sen verran aamu-uninen, enkä jaksa herättyäni heti meikata, että ne pelastavat valehtelematta jokaisen päiväni

Tätä en laittaisi  päälleni mistään hinnasta: Vihreää väriä. En pidä siitä yhtään. Vedenvärinen on poikkeus. Crocksit jalassa minua ei myöskään tulla näkemään. Nimim. Poikkeus vahvistaa säännön.

Punainen minihame on alelöytö Maltalta. CCDK:n paita oli jo kerran kirppiskamoissa, mutta sitten rakastuin siihen uudelleen. En btw tuntenut oloani kotoisaksi tässä yhdistelmässä, joten vaihdoin asua vielä saman illan aikana pikkumustaan, Tuija selittää.

Kiilakorkosandaalit Top Shop.  Tuijan kuvat ovat viime kesäkuultaa prinsessa Madeleinen ja Christopher O´Neillin häävalvojaisista, jotka Elle-lehti järjesti.

SHARE:

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tyylitsekkaus: Anu Saagim!

Moi,

Keskiviikkoa piristää ihana ja uskomattoman nuorekas Anu Saagim, 51, jolla on aina sanottavaa muodista ja vähän muustakin. Näin hän analysoi tyyliään: Olen ikuinen kapinallinen -myös pukeutumisessani. Rokahtava farkut ja t-paita-tyyli ovat ominta itseäni. Olen liikkuvainen ja pidän rentoudesta. En juurikaan käytä jakkupukuja, vaikka kyllä minulla niitäkin on. Opettajan näköistä minusta ei saa tekemälläkään! Kotoani löytyy valtava vaatehuone, jonne olen kerännyt aarteita vuosien varrelta. Sieltä löytyy merkkejä Chanelista Donna Karaniin ja Ralph Laurenista vintagevaatteisiin. Superdry on lempinettikauppani. Vaatevarastoni on aika täydellinen, joten täydennän sitä harkiten.  Satsaan laatuun mielummin kuin määrään.


Tyyli-ikoneitani ovat muun muassa Victoria Beckham, joka on myös hyvä designer: Rakastan hänen farkkujaan, ne istuvat täydellisesti! Malleista Giselle Bündchen ja Kate Moss ovat suosikkejani.  Myös oma äitini on 70-kymppiseksi melkoinen väriläiskä! Tässä eräänä päivänä hän tuli luokseni leopardisaappaissa- ja turkissa sekä ja kirkuvanpunaisessa huivissa. Ihailen sitä, ettei hän suostu mummon rooliin, vaan on oma riikinkukkomainen itsensä.


Tätä en pistäisi päälleni mistään hinnasta: Haaremihousuja! Kutsumme Virossa niitä kakkahousuiksi, sillä ne päällä näyttää, kuin olisi köntsät housussa. Ne sopivat äärimmäisen harvoille, yleensä vain tikkulaihoille ja todella kauniille ihmisille. 

Suomalaisten naisten pukeutumisesta olen sanonut varmaan jo tarpeeksi, mutta sen verran sanon vielä, että Helsinki ja sen ulkopuoliset alueet ovat kaksi eri maailmaa. Helsinki on metropoli, jossa näkee todella tyylikkäitä ihmisiä. Ne, jotka tulevat laivalla Tallinnaan eivät ikävä kyllä aina ole tyylikkäitä. Toisaalta tallinnalaisetkin naiset ovat välillä ylipukeutuneita- ja meikattuja. Virolainen nainen käyttää lähes aina korkokenkiä, eikä pelkää värejä. Suomalaisille soisin enemmän uskallusta ja muutakin kuin mustaa, harmaata ja ruskeaa. Leikitelkää väreillä! Totuus lienee, että suomalainen haluaa sulautua massaan, virolainen erottua siitä. Niin se on.

Andy Warhol- t-paita Pepe Jeans, raitafarkut H&M, sandaalit Guess. Kuva on viime kesältä Snacky-pikaruokaketjun 1-vuotissynttäreiltä. 

SHARE:

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Julkkishäiden jatkot Rymy-Eetussa!

Hei,

Toivun juuri nyt huikeista hääbileistä, jotka meille eilen tarjosivat iki-ihana viihteen monitoiminainen Eeva Jaakonmaa, 51, ja hänen jokusen vuoden nuorempi tuore aviomiehensä Pete Malin. Laulussakin lauletaan, että meillä kaikilla oli niin mukavaa, ja nyt voin rehellisesti sanoa, että NIIN OLI! Vihkiminen tapahtui Espoon tuomiokirkossa ja hääbileet olivat Rymy-Eetussa ja se sopikin hyvin rentoon menoon, jossa ei todellakaan pönötelty ja kahviteltu kuivissa merkeissä. Hääpuheet oli tiivistetty illan alussa nähtyyn mustavalkoiseen dokumentinomaiseen videoon, jolla Eevan lähimmät ystävät lähettivät terveisensä hääparille. Illan esiintyjistä mainittakoon Neon 2:n Jussi, Telaketju, CatCat -duo sekä Eevan hääpuvunkin suunnitellut Teuvo Loman ja Niko Helenius. Tanssimme pöydillä, viini virtasi ja oli mahtavaa nähdä niin paljon tuttuja saman katon alla(200 vierasta). Tällaiset bileet järjestää vain Eeva, jolla on maailman suurin sydän! Viimeksi juhlimme naisen viisikymppisiä samassa paikassa. Bileet kestivät tällä kertaa aamuneljään. Itse liukenin paikalta puoleyön tienoilla, koska tiedän rajani ja ehdin illan aikana tavata kaikki itselleni tärkeät ihmiset plus bilettää tarpeeksi. Missasin kyllä hääkimpun heiton, mutta ei haittaa, olenhan jo naimisissa, heh. 

Huh, onneksi tänään on aika lunki päivä, niin vanhakin voi toipua...pahoittelen muuten kuvien teknistä tasoa, sillä Rymy.Eetu on todella hämärä paikka, jossa kuvien otto perusdigijärkkärillä on aika haasteellista. Mutta toivottavasti tärkein, eli tunnelma välittyy silti. Tällä viikolla blogissa vielä luvassa uusien Viidakon Tähtösten esittelyt. Aurinkoista päivää itse kullekin!

Hääpari saapui juhlapaikalle kirkosta hieman klo 18 jälkeen. Eevan puvun oli suunnitellut ja ommellut hyvä ystävä Teuvo Loman.

Heillä oli aikaa jutustella juhlavieraiden kanssa koko ilta.

Katja ja Virpi Kätkä eli CatCat -duo esiintyi juhlissa.

Juhlakansa jorasi myös ja ennen kaikkea pöydillä. Tämä on alkuillasta....koska itsekin tanssin pöydillä, en enää kuvaillut siinä vaiheessa.


Juhlavieraat saivat kuvauttaa itsensa  rekvisiitan kera Anna Tuomolan fotopisteessä. Kyseessä on Party Booth -konsepti, jonka Anna on tuonut Suomeen. Kuvia tulee neljä ja oman polaroidin saa mukaan.

Pariskunta Malin antoi kaikkensa ja biletti täysillä.


Pinup-malli ja tatuointitaiteilija Sini Tarkkinen biletti isoäitinsä vintage-mekossa, joka sopi hänelle täydellisesti.


Bloginikin oli päässyt mukaan juhlahumuun!

SHARE:

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Elisa Studion avajaiset ja huikee yllätysvieras!

Heips, 
Olin eilen Lasipalatsin uusitun Elisa Studion avajaisissa, jossa oli hyvä meno ja paljon tuttuja kasvoja. Bongasin heitä iloksenne. Illan kruunasi esiintymisellään huikee yllätysvieras, eli Jäbä Leisson Putouksesta. Hyvää viikonloppua!
Mia

Putiikinpitäjä Susanna Penttilä ja Ronnie-rakas. Susannan taustalla näkyvä videokamera kulkee mukana joka paikassa. Sillä hän kuvaa elämäänsä huhtikuussa TV5:lla nähtävää Tavallista elämää-sarjaan.
Aira Samulinin kengät olivat Minna Parikat ja sopivat NIIN hyvin hänelle.
Aira se jaksaa aina vaan. Ihana nainen, kertakaikkiaan! :)


Dancing on ice-starat Mia Ehnrooth,  Sauli Koskinen ja Susanna Ruotsalainen nauttivat juhlahumusta.

Vuohenjuustocouscous.



Ruuat olivat Kallion Soul Kitchenistä ja niissä oli afrikkalainen twist.

Pulled pork -burgereita.


Karita Tykän herkulliset raakajälkkärit. Kuvassa muun muassa raakasuklaa-ja kookospähkinäpalleroita.


Illan yllätysvieras oli Jäbä Leisson, suosikkihahmoni viime Putouksesta. Pakkohan se fanikuva oli saada.


SHARE:

torstai 13. maaliskuuta 2014

Tyylitsekkaus: Lenita Airisto!

Kohtasin legendaarisen Lenitan eilen Presidentintekijät-dokumentin kutsuvierasensi-illassa Kluuvikadun Maximissa. Hän tuli näytökseen sattumoisin hyvän ystävänsä Helena Lindgrenin kanssa, josta blogissani olikin tyylitsekkaus juuri toissa päivänä. 

Näin Lenita, 77, kuvailee tyyliään: Olen aina stailannut itse itseni ja myös tekemäni muotinäytökset. Näytän aina ulospäin siltä, mitä olen myös sisältä. Puhtaat ja voimakkaat värit ovat juttuni. Murretut ja sameat eivät sovi alkuunkaan. Musta on ykkösvärini, koska se on voimakas ja kielii vallasta. Punainen taas on "haloo haloo"-väri, jolla saa huomiota. Liike-elämässä olen tottunut pukeutumaan konservatiivisesti, sillä lyhyen hameen kanssa voi palaverissa käydä niin, ettei tiedä, mitä päätä esittelee. Olen aikanani oppinut kaiken väreistä kotimaisten huippudesignereiden kanssa. Ensimmäinen hienompi vaate, jonka 70-luvulla hankin Pariisista, oli YSL:n takki. Se muutti koko vaateajatteluni. Se on sama, kuin ostaisi uuden hienon nojatuolin olohuoneeseen, jolloin kaikki vanhat kalusteet näyttävät tylsiltä ja rumilta. Ajattelen laatuvaatteita ja asusteita hyvinä sijoituksina. Tyyli, istuvuus ja laatu ovat avainasemassa. Kyseistä YSL:n takkia käytin viimeksi viime kesänä.

Tätä en pukisi päälleni mistään hinnasta: Liian paljastavia, avokaulaisia tai lyhyitä asuja. En kuitenkaan kritisoi niitä käyttäviä, tämä on oma valintani.



Kengät: Minna Parikka, muita asunsa merkkejä Lenita ei halua paljastaa.

SHARE:

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tyylitsekkaus: Helena Lindgren!

Julkkisten tyylitsekkaukset jatkuvat taas. Tänään vuorossa on ikinuori ja alati tyylikäs lady Helena Lindgren, 56. Näin hän ítse kuvailee tyyliään: Tyylini on hyvin klassinen. Löysin sen jo parikymppisenä ja se on säilynyt samanlaisena vuosien saatossa. Esiintyessäni satsaan näyttävyyteen ja glamouriin. Paljetteja, iltapukuja ja korkokenkiä ei silloin säästellä. Vapaa-aikanani haluan vastapainoksi pukeutua rennosti farkkuihin ja t-paitaan. Oikeastaan vaatekaapistani ei löydy juurikaan mitään glamourin ja rennon väliltä, kuten esimerkiksi jakkupukuja. 

Meikkaan päivittäin, mutta arkena kevyt silmämeikki ja huulikiilto riittävät. Teen itse aina esiintymismeikkini, en osaa olla muiden laitettavana. 

Vaatteissa ja asusteissa satsaan mielummin laatuun kuin määrään. Ostan mielelläni vintagea, esimerkiksi Pariisin ja Rooman kirpputoreilta löytyy aarteita. Muun muassa Chanel ja YSL ovat lempimerkkejäni. 

Tyyli-ikoneitani ovat vanhat Hollywood-tähdet, kuten Marilyn Monroe ja Audrey Hepburn. Mielestäni tämän päivän tähdet ovat liian stailattuja ja mietin usein, missä on heidän oma tyylinsä?

Tätä en pukisi päälleni mistään hinnasta: Liian lyhyttä minihametta tai minishorstseja. Joku tyyli ja klassisuus pitää olla.

Helena viime lokakuussa Kauppakeskus Kaaren avajaisissa. Korsettitoppi Wolford,  farkut Guess, musta villatakki ja  nyörikengät helsinkiläisestä Annabella-putiikista.

SHARE:

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Meeting Jared Leto!

Hei,

Multa on paljon kyselty, että millainen se Jared Leto oikein oli? (Haastattelin häntä perjantaina Emma-gaalassa),

Kyseessähän oli erittäin valvottu ja tiukasti 10 minuuttiin rajattu haastattelutilanne suuren maailman tyyliin. Sellainen, jossa tiedottaja viheltää pelin poikki heti, jos tulee "ei niin mieluisa" kysymys. Kysymykset oli etukäteen rajattu koskemaan vain musiikkia ja Jaredin musiikkiteollisuuden varjopuolista tekemää Artifact-dokumenttia. Ja Oscareistakin sai kysyä vain max yhden kysymyksen. Eli niillä mentiin.

Mutta millainen se Jared sitten oli?  No, kyllä täytyy sanoa, että hän oli ihana ja karismaattinen plus ehkä hieman väsyneen oloinen... ehkä hieman varautunutkin. Mutta ne huskynsilmät, ne porautuivat aika syvälle... todella poikamainen ja nuorekas 42 -vuotiaaksi! Hän ja rumpali-broidinsa Shannon kehuivat vuolaasti Suomea ja suomalaisia, mutta olivat muuten aika teflonpintaisia, kuten isot starat yleensäkin. Lauantaina oli sitten 30 Seconds To Marsin keikka Hartwall Areenalla, mutta harmi kyllä mulla ei ollut lippua sinne. Enkä olisi päässytkään, sillä mies meni kaverinsa varpajaisiin. Dallas Byers Clubistakin olen nähnyt vain pätkiä, mutta sen perusteella odotettavissa on huikea leffa. Aion käydä katsomassa sen asap, luultavasti tällä viikolla. Ja tietenkin Jared on leffassa kaunis myös naisena, kuinkas muutenkaan? Tässä linkki Iltalehteen tekemääni juttuun.

Hieman suttuinen, mutta sitäkin rakkaampi muisto.
Kaksi Oscarin arvoista suoritusta. Vasemmalla Jared, oikealla Matthew. Kuva: Finnkino




SHARE:

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kate Hudson Lindexin kevätkamppiksessa!

Moi, 

Olen tosi iloinen, että yksi lempikomedienneistani, eli Kate Hudson on Lindexin kevät-kesä-2014 -kampanjan kasvo. Lontoossa ja Los Angelessa aikaansa viettävä kahden lapsen äiti on myös eräs tyyli-ikoneistani: Hänen pukeutumisessa näkyy Kalifornian rento tunnelma ja punaisen maton glamour, jotka yhdistyvät eurooppalaiseen chic-tyyliin. Lisäksi hän lienee perinyt Goldie-äitinsä ikinuoret geenit, sillä hän ei todellakaan näytä 34-vuotiaalta!

”Lindexin mallisto on todella raikas ja ainutlaatuinen”, hän sanoo itse mallistosta. ”Tämä trendi on helposti lähestyttävä, elegantti ja se sopii eri naistyypeille.”


Kampanjassa Kate Hudson esittelee kolme Lindexin kevätmallistoa. Ensimmäinen trendi on boheemi ja raikas, jossa pehmeät hiekan sävyt yhdistetään mausteiseen värikarttaan. Tuotteissa on näyttäviä kirjailuja, paisley-kuvioita ja trendikkäitä neuleita. Toisesta trendistä välittyy urbaani tunnelma, joka muodostuu jersey-tuotteista, kerroksellisuudesta sekä urheilullisista yksityiskohdista. Viimeisen trendin inspiraatio on haettu Japanista ja lopputulos on näyttävä sekä flirttaileva. Lookin avaintuotteita ovat kukalliset kimono-takit, laskeutuvat puserot, suoralahkeiset housut ja naiselliset mekot.


Kyllä se kevät sieltä tulee!





KUVAT: LINDEX


“On ollut upeaa työskennellä Lindexin kanssa. Malliston tuotteet ovat ajattomia, mutta samalla rentoja ja niissä on todella hyvä istuvuus. Naiset tulevat varmasti pitämään näistä”, hän sanoo. Lontoossa kuvattu Kevät-kesä 2014 -mallisto lanseerataan 19. maaliskuuta kaikissa Lindex-myymälöissä sekä osoitteessa lindex.com
SHARE:

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Korugalleria Roban avajaisissa!

Moi,

Olin varsin viehättävän uuden koruliikkeen avajaisissa lauantaina. Kotikulmilleni Roballe on avattu nimittäin Korugalleria Roba -niminen kaunis liike, jossa on muun muassa Thomas Sabon persoonallisia koruja, sekä Festinan ja Oriksen kelloja. Ostin itselleni Sabon Charm Club -sarjan rannekorun, johon liitin ensimmäiseksi turkoosin maapallon. Lisäksi sain kaupan päälle avajaistarjouksena saman sarjan liitettävän sydämen.
Karma Beads -keräilysarjaa. Bead on suomeksi joko helmi tai pisara. Karman helmiä, karman pisaroita. Koruja, joissa on tarina. Kaunista.

Mun maapallo muistuttamassa siitä, että oon vapaa lähtemään, milloin vain haluan...

Charm Clubin keräilysarjaa. 

Karma Beads -tuotesarja ja Georgia May "Mickin tytär" Jagger!

Uniikki hopeinen Buddha-rauhankoru.

Meksikolainen Maya-intiaanien kalenterikoru, uniikki sekin.

Oriksen miesten kelloja. Kalliita, mutta ilmeisen laadukkaita ja kestäviä.

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig