keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tältä paniikkikohtaus siis tuntuu!

Kerron nyt tämän täällä vaikka leimautuisin jonkin sortin varttihulluksi. Sain nimittäin eilen elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Se oli pelottavinta mitä minulle tähän 45 vuoden ikään mennessä on tapahtunut. Luulin kuolevani. Takana oli yllättäen stressaava kahden viikon loma syistä joita en nyt tässä eri osapuolia kunnioittaen ala erittelemään. Se yhdistettynä huonosti nukkumiseen ja matkusteluun tämän varmaan laukaisi. Viime yönä minut siis kiidätettiin ambulansilla sairalaan. Kaikki tapahtui nopeasti. Olimme lentäneet Málagasta Pariisiin, saapuneet hotellille ja tilanneet iltapalaa. Tunsin yhtäkkiä etten pysty nielemään palaakaan ja ja henkeäni ahdisti. Olen astmaatikko, joten imaisin ensihätään piipustani. Seuraavaksi alkoi huimata toden teolla. Käteni ja jalkani puutuivat, veri valahti pois päästä ja lopulta makasin maassa täristen. Sydän hakkasi ja käteni menivät jonkinlaiseen horkkaan ja vääntyivät kummalliseen asentoon, enkä saanut liikutettua niitä. En voinut edes itkeä, olin niin paniikissa. Luulin oikeasti saavani sydänkohtauksen tai vastaavan. Lapseni alkoi itkeä hysteerisesti, koska luuli tietenkin, että kuolen tai jotain. Hotellihenkilökunta tuli kysymään tarvitsenko ambulanssia ja onnistuin nyökkäämään. Ambulanssia odotellessa minuutit tuntuivat tunneilta ja olin varma, etten selviä. Miehenikin oli todella huolissaan ja silitti otsaani, mutta yritti pysyä rauhallisena jo lapsemmekin takia. Lopulta ambulanssiväki tuli. He tekivät kaikki rutiinitoimenpiteet, kuten mittasivat pulssin, verenpaineen ja ottivat pikaverikokeen. He eivät osanneet juurikaan englantia, joten hotellin tulkki oli tarpeen. He katsoivat myös verensokerini(en ollut syönyt kunnolla koko päivänä ja tietääkseni minulla ei ole diabetesta ainakaan vielä #sormet ristiin#.) Kaikki oli normaalia, mutta he halusivat vielä, että lääkäri tutkii minut sairaalassa. Lähdimme sairaalaan ja isä ja tytär jäivät hotellille.




Sairaalassa oli sama meno kuin koto-Suomessa. Kyseessä oli siis yleinen sairaala, joten juoppoa ja narkkaria piisasi. Mutta henkilökunta oli upeaa ja niin amblanssissa kuin sairaalassa minua autettiin rauhoittumaan. Jouduin odottamaan läääkäriä pari tuntia ainakin jona aikana minusta otettiin mm. sydänkäyrä. Se oli normaali. Koko tämän ajan makasin aloillani ja silti huimasi ja yökötti ja käsiä pisteli. Olin siis todella peloissani. Samalla mietin, miten lapsi ja isä hotellilla pärjäävät. No, hyvinhän he lännenleffaa katsellen. Lopulta isä jätti lapsen hetkeksi hotelliin ja tuli tuomaan minulle juotavaa ja syötävää. Tosin en saanut mitään alas.Enkä ole saanut vieläkään syötyä juuri mitään.





Lopulta kaikki tutkimukset valmistuivat ja pääsin tapaamaan lääkäriä(ihana tyyppi, ylempänä kuvissa). Kyseessä oli stressin, lentorasituksen ja astman yhdessä aiheuttama reaktio, eräänlainen paniikkikohtaus. Lääkäri oli lempeä ja puhui hyvää englantia. Hän antoi ohjeeksi levätä, lopettaa stressaaminen ja nauttia lomasta. Sain vielä happinaamarista avaavaa astmalääkettä. Vaikka tiesin, ettei minussa ole mitään fyysistä vikaa, pelkäsin silti ja pelkään yhä että kohtaus uusiutuu. 

Mitä tästä opin? Opin välttämään negatiivisten ihmisten seuraa, pitämään parempaa huolta itsestäni, rakastamaan itseäni ja ottamaan iisisti. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta pakko.
Kerron tämän siksi, että jos joku kokee joskus jotain vastaavaa, hän saa lohtua ja vertaistukea, että tästä kyllä selviää hengissä, vaikka se pelottavaa onkin. Aika näyttää kehittyykö tästä jatkuva, paniikkihäriö, jos, niin toivottavasti osaan elää sen kanssa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
SHARE:

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vinkit kuivashampoon käyttöön!



Ilman maailman parasta keksintöä eli kuivashampoota olisin todennäköisesti jo tullut hulluksi. Kesällä tukka ja päänahka rasvoittuvat nopeammin kuin talvella, ja kuivashampoo on oikea monitoimituote. Se raikastaa hiukset pesujen välissä, tuuheuttaa kuontalon tyveä sekä antaa vahvan pohjan kampauksien tekoon. Kuivashampoo poistaa tehokkaasti hiusten rasvaisuutta, jotta hiukset sekä näyttävät että tuntuvat puhtaammilta sekä mattaisilta ja tuuheilta. Täydellinen tuote festareille, juhliin tai kun aika on kortilla.

Vinkki: Älä käytä kuivashampoota montaa päivää putkeen:  kaksi peräkkäistä päivää kannattaa pitää maksimina. Ota rytmiksi mieluummin pesu–kuivashampoo–pesu. Shampoopesua suositellaan noin 2–3 kertaa viikossa normaaleille hiuksille.

Näin käytät kuivashampoota:

– Suihkuta kuiviin hiuksiin pesujen välissä.

– Jaa hiukset osioihin, nosta hiusosioita kerrallaan ja suihkuta hyvin ravistettuia tuotetta hiusten tyveen ja hiuspohjaan noin 20 senttimetrin etäisyydeltä. Anna vaikuttaa noin 2 minuuttia.

– Ylimääräisen aineen voi harjata pois hiusharjalla.

– Muotoile hiukset rohkeasti sormin tai tupeeraa.

– Voit myös käyttää kuivashampoota kaikkialle hiuksiin, mutta aloita aina tyvestä.

- Vaaleiksi värjätyille hiuksille kuivashampoo voi toimia peittämään hieman tummaa juurikasvua. 

- Tummille hiuksille on olemassa omat kuivashampoonsa, jolloin hiuksiin ei tule ikävää valkeaa peitettä.
Schwarzkopfin Got2be Rockin´it -kuivashampoossa on hyvä hinta-laatusuhde. Tuoksu on melko voimakas. 200m/n.8e.


SHARE:

torstai 22. kesäkuuta 2017

Juhannussaunan must have -naamio!

Mitä muuta nainen kesällä tarvitsee kuin hyvän kasvonaamion? Se on mainio nollaus kerran viikossa auringon rasittamalle iholle. Odotan jo ilolla sitä hetkeä, kun saan mökillä savusaunassa levittää turvenaamion kasvoilleni. Sen jälkeinen raikkaus iholla yhdistettynä pohjoisen ainutlaatuiseen kesään on jotain uskomatonta. Valitsin tämän Lumenen turvenaamion monista, koska omaan rasvoittuvan sekaihon ja saan parhaan lopputuloksen tällä. Se ei myöskään ärsytä hieman iän myötä naamioille herkistynyttä hipiääni. Ihanaa juhannusta kaikille täältä Espanjan lämmöstä. Vielä viikko!

Ps. Muistakaa aurinkosuojat! Käytän itse 50 koko ajan ja rusketun, mutten pala.

Ihanaa juhannnusta! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Voidemainen naamio saa voimansa suomalaisesta turpeesta. Se poistaa iholta ylimääräistä rasvaisuutta ja epäpuhtauksia sekä parantaa ihon luonnollista heleyttä, jättäen ihon tasaisemmaksi ja kirkkaammaksi. 150ml. Käytä kerran tai kaksi viikossa koko kasvoille tai kasvojen T-alueelle. Levitä naamio puhtaalle, kuivalle iholle ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia. Huuhtele lopuksi runsaalla vedellä. Ovh n. 15e.
SHARE:

maanantai 19. kesäkuuta 2017

White dress x 2 sekä hyvän olon lähteeni!

Onni piilee pienissä hetkissä. Vaikka saavuttaisit jotain suurta, jonka eteen olet tehnyt vuosikaudet töitä, et välttämättä tunne siitä niin suurta onnea kun odotit. Eikö olekin paradoksaalista? Olen huomannut, että jos vaikka julkaisen kirjan, niin tunnen siitä hetken ylpeyttä, mutta onnellisuus tulee jostain ihan muusta. Siksi päätin, että onni on tässä ja nyt. Listasin asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi:


Marbellan rantabulevardilla on Moet&Chandon -niminen putiikki(kuinka osuvaa!), josta löysin mm. tämän mekon.


Off shoulderissa tunnen oloni varmaksi. Olkapäät eivät voi koskaan näyttää paksuilta.
Ei pidä aliarvioida retailtherapya. 




Pitsi on naisellista ja aina muodissa.


1. Hetket perheen kanssa. Hetkiä on monenlaisia, välillä tapellaankin ja sitten taas ollaan ystäviä ja nauru raikaa. Elämän kaikki värit.

2. Ideat. On ihanaa kun kävelee vaikka merenrantaa ja mieleen pulpahtelee ideoita. Voi olla, että niistä mikään ei toteudu tai ole edes käyttökelpoinen, mutta pääasia, että kone on käynnissä ja mennään eteenpäin, intohimoisesti.

3. Hieronta ja kaikenlainen itsensä hemmottelu. Vaahtokylpy, höyrysauna, pulahdus järveen. Oma aika. Hetkessä eläminen.

4. Luonto. Sillä on uskomattoman terapeuttinen vaikutus. Metsä, meren aallot, sirkkojen siritys kesällä. Metsä tutkitusti poistaa stressiä.

5. Nauru. Vaikka läpi kyynelten, se kantaa. Ja vahvistaa vatsalihaksia. Eikä mikään ole ihanampi ääni kuin oman lapsen nauru.

6. Puhtaus on puoli ruokaa. Niin totta. Tiedättekö sen tunteen, kun on hikisenä reissannut maita ja mantereita pitkän päivän ja pääsee päivän päätteeksi suihkuun. Ja kaatumaan toivottavasti puhtaisiin lakanoihin.

7. Liikunta ja sen tuomat endorfiinit. Itselläni se on tennis ulkona   esimerkiksi täällä Espanjassa. Sen jälkeen kropassa on hyvä raukea olo.

8. Musiikki. Sen voima on uskomaton. Se koskettaa meissä sellaisia syvempiä tasoja, jotka ovat mielen ulottumattomissa.

9. Toisten auttaminen. Siitä tulee oikeasti itselle hyvä olo, kun antaa toiselle/auttaa toista. Eli liputetaan hyväntekeväisyyden puolesta.

10. Läheisyys. Oli se sitten oman puolison, vanhemman, lapsen tai jonkun muun tärkeän ihmisen, on se tärkeää. Yksinäisyyteen voi kuolla.





SHARE:

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Pieni reittiopas Aurinkorannikolle!

Tomaateista, valkosipulista, kurkusta, ja oliiviöljystä tehty gazpacho-keitto.
Automatkalla Andaluciassa voi maistella aurinkorannikon historiaa. Tässä pieni reittiopas, jonka voi toteuttaa autolla Málagasta itään ja länteen. Valitsin paikat sen mukaan, ettei tule liian pitkiä ajoja. Olen armoton herkkusuu ja Andalucia on kulinaristin paratiisi. Täällä ei aio laskea ankeita kaloreita, vaan nauttia täysillä meren antimista ja muista paikallisista herkuista. Haluan maistella sardiineja, simpukoita, katkarapuja ja ostereita…jajaja…tietenkin kansallisruokaa Paellaa!


1. Málaga
- Taidetta ja jalkapalloa

Venyttelen aamukankeita jäseniäni málagalaisella torilla ja tarjoilija kiikuttaa eteeni maitokahvin, café con lechen. Kyytipoikana nautin espanjalaisia aamiaisleivonnaisia churroja, eli rasvassa paistettuja munkkitankoja, joita paikalliset dippailevat mielellään myös paksuun kaakaoon. Torikahvilan seinä notkuu Picasso –jäljennöksistä, onhan 550 000 asukkaan Málaga kuulun taiteilijan synnyinkaupunki. Muita paikallisia julkkiksia ovat mm. filmitähti Antonio Banderas ja muusikko Fran Perea. Churrojen voimin kierrän roomalaisen amfiteatterin raunioiden taakse, josta polku vie kaupungin taustalla kohoavaan Gibralfaron linnoitukseen. Sieltä eteeni levittäytyy koko kaupunki laajoine satama-alueineen, puistoineen, sekä härkätaisteluareenoineen.

Plussaa: Paljon aktiviteetteja joka lähtöön.
Miinusta: Vaarallinen liikenne.



 2. Nerja
- Ehtymätön lähde

La Paella, por favore! Tarjoilija lätkäisee eteeni suurimman koskaan näkemäni annoksen. Lautasella on keltaista riisiä, sinisimpukkaa, katkarapuja, kasviksia ja luoja ties mitä. Tämän syömiseen tarvitaan jo rohkeutta! Paikallinen olutkin on sopivan pehmeää, mutta en millään jaksa koko valtavaa satsia. Sierra Almijara –vuorten syleilyssä lepäävän Nerjan rehevästä maasta saadaan muitakin makupaloja, kuten oliiveja, pehmeitä avocadoja ja suussa sulavia mangoja. Täydellä masulla kelpaa patikoida tippukiviluola Cueva de Nerjaan, eli Nerjan luolaan. Viisi miljoonaa vuotta vanha luola löydettiin vahingossa vuonna 1959, kun viisi koulupoikaa jahtasi lepakoita, joiden he olivat nähneet tulevan luolasta. Luolat sijaitsevat Espanjan aurinkorannikolla noin 55 kilometriä Malagasta itään. Tunnen vaeltavani Taru Sormusten Herra –elokuvan lavasteissa paitsi, että tällaista ihmettä ei saa aikaan kuin luonto itse.

Plussaa: Luonto ja erityisesti tippukiviluolat.
Miinusta: Huonolla säällä vähän tekemistä.
Sijainti: 50km Málagasta itään, Granadaan päin mennessä.
Paella saa keltaisen värinsä kalliista sahramista.
Tippukiviluolista löytyy elämän jälkiä 25 000 vuoden takaa.
3. Granada
- Tarunhohtoa ja nykypäivää

Nerjasta on vielä noin 100 kilometkin ajomatka sadunhohtoiseen Granadaan Istumme granadalaisessa puistossa ja seuraamme, kuinka nuoret arkkitehtiopiskelijat piirtelevät vihkoihinsa alueen ääriviivoja. Vanhakaupunki on henkeäsalpaavan kaunis, mutta lounaasta on vierähtänyt jo tovi, enkä tunne eläväni pelkällä hengenravinnolla. Espanjalaista illallista ei voi verrata suomalaisten kevyisiin iltapaloihin. Usein vasta iltakymmenen jälkeen syötävä illallinen sisältää monesti grillattuja liha- tai kalaruokia. Viiniä juodaan kohtuudella ja mukana on porukkaa vauvasta vaariin. Aloitan oman mättöni andalucialaisista alupaloista, eli kylmästä gazpacho-keitosta. Pääruuaksi valitsen rasvassa tirisevää uppopaistettua kalaa. Illallisen löydän itseni hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevan Alhambran linnan puutarhasta, jossa suihkulähde solisee ja historian havina
vavahduttaa aikakoneen lailla.

Plussaa: Paljon nähtävää ja koettavaa
Miinusta: Suuret turistijoukot varsinkin Alhambrassa.
Sijainti: 126 km Málagasta.
Alhambran linna.
4. Paluumatkalla Santa Fe
- Jälkiruokaa sotatantereella

Ristin muotoon rakennettua, 14 tuhannen asukkaan Santa Fetä kutsutaan espanjalaisuuden kehdoksi. Istahdan pieneen teehuoneeseen, ja saan oppitunnin paikalliselta mieheltä, joka ylpeänä kertoo, kuinka hänen esi-isänsä vapauttivat Andalucian muslimivallasta. Kylässä aika tuntuu pysähtyneen ja Silmät pyöreinä kuuntelen sotatarinoita hunajasta ja kermasta rakennetut piononos-leivokseni alas läheisen Jerezin maakunnan makealla sherryllä. Tuoreen ananaksen kirpeä jälkimaku suussani uppoudun pimenevän illan taianomaiseen tunnelmaan ja katson, kuinka tuhannet valot syttyvät kaupungin laidoille.

Plussaa:Turismi ei ole pilannut kylän tunnelmaa
Miinusta: Pieni paikka on nopeasti nähty
Sijanti 113 km Málagasta itään. (Granadaan päin mennessä)


5. Marbella
- Kuninkaallisia ja ökytaloja

Länteen päin ajaessa kannattaa pysähtyä Marbellassa, jossa Euroopan rikkaat ja kuuluisat aina Julio Iglesiaksesta prinsessa Madeleineen viettävät lomiaan. Silmäätekevien ökyvillat sijaitsevat hieman kaupungin ulkopuolella, tavallinen kansa viihtyy kaupungin keskustassa. Espanjalaiseen tapaan syömme kakkosaamiaisen Los Naranjos-, eli appelsiiniaukiolla. Las onces syödään yleensä kymmenen, yhdentoista aikaan. Join aamulla vain kahvikupposen keksin kera, joten nyt haukkaan tuhdin tonnikalaleivän. Tarjolla olisi olutta tai viiniäkin, mutta aion pian ottaa erän eräällä Espanjan ehkä parhaista tennisklubeista, joten pysyttelen vesilinjalla. Rentouttavan päivän päätteeksi kävelen pitkin kilometrien pituista rantabulevardia ja kuuntelen aaltojen loisketta sekä läheisestä moskeijasta kantautuvaa laulua.

Plussaa: Hienot hiekkarannat ja tennis- ja golfkentät.
Miinusta: Liikenneruuhkat varsinkin Marbellan keskustassa.
Sijainti: 57 km Málagasta länteen.




6. Ronda
- Rotkon reunalla

Olen istunut tunnin verran kiemurtelevalla vuoristotiellä, joten on helpotus hypätä autosta ulos ja astella Rondan pittoreskiin vanhaan kaupunkiin. ­-Mukavia kävelykatuja, hyvää viiniä, ruokaa, eikä mitään tekemistä, kuvaili kaupungissa kesiään viettänyt amerikkalainen kirjailija Ernest Hemingway. Hän suosittelikin Rondaa lähinnä rakastavaisten kuhertelupaikaksi. 120 metriä syvän El Tajo -rotkon reunalla lepäävä kaupunki on kieltämättä romanttinen, mutta myös viileän tuulinen, sillä se sijaitsee yli 700 metrin korkeudessa. Värjöttelen rotkon ylittävällä Puente Nuevo –sillalla ja minua huippaa entistä enemmän kuullessani, että sen edeltäjä romahti kuudessa vuodessa vieden 50 ihmisen hengen. Sata metriä jalkojeni alla virtaa henkeäsalpaavan kaunis Guadalquivir-joki, joka jakaa kelttiläiskaupungin kahteen osaan.

Plussaa: Henkeäsalpaavat vuoristomaisemat jo matkalla
Miinusta: Tuulisuus, suuret turistimassat.
Sijainti: 102 km Málagasta länteen.
Ikuisen sillan rakennus kesti 42 vuotta.


7. Jimena de la Frontera
- Viiniä linnoituksella

Linnoituksilla vaeltaminen tekee janoiseksi. Jimena de la Fronteran kylässä sataa, joten juoksemme suojaan Bodegaan, viinitupaan, jossa paikalliset miehet katsovat televisiosta härkätaistelua. Ilma on savusta sakeana ja tunnelma leppoisa. Jos andalucialaiskylän nimi päättyy de la Fronteraan, on kylä ollut lähes 300 vuoden ajan kristittyjen ja arabien kiisteltyä rajaseutua. Andalusia ja sen vuoristokylät vallattiin takaisin kristityille 1400-luvun lopussa. Kylissä voi myös maistaa historiaa. Tilaamme kuivaa valkoviiniä eli cavaa tapasten kera. Espanjan viinikulttuuri on vahvasti sidoksissa maan historiaan ja perinteisiin. Andalusiassa valkoviiniä tehdään vain paikallisten keskuudessa ja paikallinen cava pirskahtelee suussa mukavasti. Kyläpahasen suussa sulaviin tapaksiin voi myös helposti jäädä koukkuun.
Plussaa: Idyllinen kylä täynnä historiaa.
Miinusta: Äkkijyrkät kadut eivät sovi liikuntarajoitteisille.
Sijainti: 2 h Málagasta länteen.
             
Tapaksia voi nauttia aina, kun hiukoo.  

8. Gibraltar
- Siesta brittisaarella

Otan passini esiin ja liityn autojonoon. Sillan toisella puolella odottaa vain kuuden neliömetrin suuruinen, 30 000 asukkaan Gibraltar, Iso-Britannian itsehallinnollinen kruununsiirtomaa. Gibraltar merkitsee espanjalaisille ostospaikkana samaa kuin Tallinna suomalaisille. Löydänkin pian repustani verovapaita läjän tuliaispulloja sekä kosmetiikkaa. Sympaattinen Gibraltar on kuitenkin paljon enemmän kuin taskukokoinen veroparatiisi kallioniemekkeellä. Yläkalliolla asustavat Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat, jotka kiipeilevät selässäni ja hauskuuttavat kalliolle kiipeämisen jälkeistä ansaittua siestaani.

Plussat: Ainutlaatuinen
Miinusta: Autojonot ruuhka-aikaan tunteja
Sijainti: 1h 50 minuuttia Málagasta.(Kts.ohje).      
Gibraltarilla elää Euroopan ainoa apinalajike, Magotti. Huikea kalkkikivikallio Pyreneitten niemimaan eteläkärjessä kohoaa yli 400 metrin korkeuteen.

Espanjan puolella ei Gibraltarin kylttejä tienvarresta löydy, sillä Espanja ei ole tunnustanut Gibraltaria. Seuraa idästä tultaessa Algecirasin tienviittaa, kunnes vastaan tulee La Linean tienviitta.
Algecirasista pääsee myös kätevästi lautalla päivämatkalle Marokon Tangieriin.

Mikä Andalucia?
Espanjan eteläisin kärki koostuu kahdeksasta maakunnasta, jotka ovat Sevilla(Andalucian pääkaupunki), Málaga, Almeria, Granada, Jáen, Gordoba, Huelva ja Cadiz.
Pinta-alaa on 87.597 km2 ja asukkaita 8.202.220.
Vuosittain Andaluciassa vierailee n. 25.1 miljoonaa turistia.
Costa del Solilla asuu ympäri vuoden n. 25 000 suomalaista.

Pieni ruokasanasto
Tapas= Pieniä suolaisia makupaloja, joita nautitaan pitkin päivää
Bodega = Viinitupa, joista saa myös tapaksia
Teteria= Teehuone, jossa nautitaan teetä ja leivonnaisia
Pescaido frito= Paistettu kala, andalucialainen erikoisuus
Gazpacho-keitto= Kylmä valkosipulista, tomaattimurskasta ja kurkusta tehty andalucialainen keitto
Paella= Valencian seudulta peräisin oleva sahramilla maustettu pataruoka.
Entremes= Alkupalat
Churro= Espanjalainen munkkitanko
Café con leche= Maitokahvi
SHARE:

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Päivän asu ja terkut Marbellasta!

Nautin parhaillaan perhelomasta ja lämmöstä "kesämökillämme" Marbellassa. En ole ehtinyt päivittelemään hiljattain, pahoittelut siitä. Mutta siis, täällä ollaan ja voidaan paksusti. Siitä puheenollen, liikun täällä kyllä tennistä pelaten ja kävellen rantabulevardia eessuntaas, mutta ah! ruoka on liian hyvää! Toivon siis, etten kerrytä kesäkiloja vaan lähinnä päinvastoin! Hehe. Tänään illastimme läheisessä Benahaviksen kylässä, joka tunnetaan Espanjan kulinaristien keskuksena. Vuoristokylässä on useampi Michelin-tähden ravintola ja paljon idyllisiä kujia sekä aitoa espanjalaiskylän tunnelmaa. Paikka tunnetaan erityisesti liharuuistaan, joten jos olet intohimoinen pihvinpurija, suosittelen! Söimme Los Abanicos- nimisessä ravintolassa, jossa on ensiluokkainen ruoka ja palvelu. Itse en punaista lihaa enää syö, joten otin tällä kertaa kanaa. Myös lohi oli kuulemma erinomaista. Eli Aurinkorannikolla kävijät, menkää ihmeessä tänne herkuttelemaan! Tosin kovin pahaa ruokaa Espanjasta on vaikea löytää. Laitan lähiaikoina blogiin pienen reittioppaan tänne Aurinkorannikolle, joten stay tuned!
Mekko Michael Kors, laukku Furla, sandaalit Fit flop.
Tykkään tästä pikkulaukusta erityisesti sen herkullisen värin takia. Furlan laukut ovat näyttäviä ja laadukkaita ja siihen nähden edullisia.


Onneksi kävin pedikyyrissä ennen reissua. Geelikynnet säilyvät siisteinä läpi Suomen lyhyen kesän.








SHARE:

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kauneuskalenteri: Top 3 seerumit kesään!

Mistä tietää olevansa keski-ikäinen? No aika monesta asiasta, mutta yksi niistä on se, että oppii viimeistään arvostamaan hyvää, kiinteyttävää ja kaunistavaa ihoseerumia. Tässä top 3 lemppariani. Jos sinulla on joku oma suosikki, niin kerro ihmeessä!

1. Supermood Egoboost One Minute Facelift

LUPAUS: Tehotippamainen pakurikääpäseerumi, joka kohottaa ja kiristää ihoa välittömästi. Tehokasta pakurikääpää suoraan suomalaisesta metsästä. Suuri pakurikääpäpitoisuus vahvistaa ihoa ja tasoittaa ihon pintaa.

Pakurikääpä on myös voimakas adaptogeeni. Kansankielellä se tarkoittaa yrttiä, joka tukee kehoamme sen omassa uudistumisprosessissa. Liftonin® Xpress -optimiyhdistelmä on kolmen yhdisteen markkinointinimi ja luonnollinen raaka-aine. Liftonin® Xpress vähentää välittömästi kasvojen juonteita. Lopputuloksena on fyysisesti tiukempi iho, hellävaraisesti ja nopeasti.

KOKEMUS:Paras! Napakoittaa ihon niin, että näytät 5-10 vuotta nuoremmalta samantien. Ihana tuote! Tämä maksaa itsensä takaisin, koska sitä käytetään vain pari tippaa kerrallaan. Säilytän sitä jääkaapissa. Yleisesti ottaen retinolia ja C-vitamiinia sisältäväs seerumit tulisi säilyttää viileässä.
30ml/66,77e.






2. Lumene KUULAS Beauty Lift Illuminating V-Shaping Serum -kiinteyttävä pikakaunistaja.

LUPAUS: Edistyksellinen tehohoito auttaa selkiyttämään kasvonpiirteiden ulkonäköä ja saa ihon näyttämään sileältä ja nuorekkaan säteilevältä. Sisältää patentoitua, antioksidanttipitoista pohjoista puolukkauutetta, ravitsevan peptidin ja puhdasta pohjoista lähdevettä. Auttaa kiinteyttämään ihoa, häivyttämään ja viivästyttämään ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä, jättäen ihon välittömästi napakammaksi ja kauniin hehkuvaksi. Vahva suositus! 


KOKEMUS: Kyllä, kyllä ja kyllä. Tämä on oikeasti toimiva, kiinteyttävä täsmätuote, joka on nytkin mukana reissussa. Liftaa koko ilmeen hetkessä, koostumus on miellyttävä samoin tuoksu. Vahva suositus!
Ovh 30ml/34.90e.
3. Ulla Grace Firming Serum

LUPAUS: Kiinteyttää ja elvyttää ihoa. Suomalaisen tyrniöljyn C-vitamiini, flavonoidit ja omega-rasvahapot ovat tehokkaita antioksidantteja. Tuotteen eteeriset öljyt tukevat ihon tervettä aineenvaihduntaa ja hidastavat ikääntymisen merkkejä. Peltokortteen luonnollinen silica tukee ja vahvistaa ihoa. Levitä 3-5 pumppausta tarpeen mukaan kasvoille ja kaulalle puhdistuksen jälkeen illalla ja anna vaikuttaa yön yli. Päiväsaikaan riittää 1-2 pumppausta. Ei suositella raskaana oleville eikä imettäville äideille. Ei syöpäpotilaille.

KOKEMUS: Hyvä kiinteyttävä perustuote. 30ml/39e









SHARE:

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Päivän asu ja terkut Pariisista!

Pariisi on aina yhtä ihana. Tekee mieli paiskata kartta pois ja haahuilla päämäärättömästi. Sillä joka puolella on jotain kaunista. Toki suurkaupungin hektisyys on läsnä koko ajan, mutta jos katuvilinä alkaa ahdistaa, voi paeta vaikka johonkin kaupungin lukuisista vehreistä puistoista, joissa on mukavaa olla piknikillä tai hengailla muuten vaan. Tänään oli juuri sellainen täydellinen hengailupäivä. Mies on tennisotteluissa(Paris Open) ja me tytön kanssa nautittiin aurinkopäivästä. Eilen tänne tullessamme täällä satoi RAKEITA, mutta tänään oli paljon parempi ja huomenna on luvassa jopa hellettä. Päivän asu-kuvat nappasin jo ennakkoon Helsingissä, koska tiesin, että laitan tämän setin päälleni täällä. Eli kuvissa oleva asu on siis tismalleen sama päästä varpaisiin kuin tänään. Ostin muuten tytölle tismalleen samanlaisen bikerin, olemme nyt samikset. Täältä siirrymme sitten Marbellaan sunnuntaina. Ah!
Kengät on tilattu nettikaupasta Englannista ja merkki on - uskokaa tai älkää - vanha kunnon Lee Cooper! 
Tässä päivää ennen lähtöä Kaivarissa. Takki Barcelonan Mangosta, jumpsuit Barcelonan Zarasta, välissä Indiskan puuvillatakki ja ne Lee Cooperit.


Lisäsin Bangkokin Marks&Spenceriltä ostamani vyön, joka toi ryhtiä asuun. 

Tässä asu ilman takkia. Kuvattu Helsingissä Lady Bohemia-putiikissa.

Näkymä Eiffel-tornista.



Näitä kahviloita ja baareja! Jos jossain ei kaloreita kannata laskea, niin täällä.

Kyllä se Eiffel-torni oli yhä paikallaan. Kiipesimme melkein ylös saakka. Ihan ylös ei pystynyt, alkoi korkeanpaikankammoista kauhistuttamaan.





SHARE:

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ihanalla iltapäiväteellä Salutorgetissa!

On mahtavaa, kun kauniita vanhoja traditioita pidetään yllä. Eräs tällainen on Briteistä tuttu Afternoon Tea. Helsingissä hienostunutta iltapäiväteetä voi nauttia esim. Kämpissä sekä Salutorgetissa. Kävin jälkimmäisessä perjantaina nauttimassa perinteisen englantilaisen teen skonsseineen ja sormivoileipineen, sekä itse tehtyine marmelaideineen. Salutorgetin arvokas atmosfääri henkii tsaarinajan upeutta. Kirjoitin paikasta viime marraskuussa Katri Niskasen juhlapukunäyttelyn avajaisten yhteydessä. Parituntisen teehetken hinta yhdelle hengelle on 23.50e ja siihen hintaan saa valita herkullisista teelaaduista yhden, jota saa lipittää mielin määrin sekä valita kauniilta tarjottimelta suolaista ja makeaa. Ei paha. Lisämaksusta saa toki samppanjaa ja talon oma kuohuva on tietenkin Taittingeria. Ei paha sekään. Luvassa siis elämyksiä kaikille aisteille. Kuvat Social Wines.
Pieni herkkuhetki kauniisti tarjoiltuna nostaa iltapäivätapaamiset arjen yläpuolelle.



Iltapäiväteetä tarjoillaan Salutorgetissa maanantaista lauantaihin klo 14-18.
Lahjakortti ystävän kanssa iltapäiväteelle on myös oivaltava lahjaidea. Samalla saa kauan kaivattua yhteistä aikaa.





SHARE:

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Pieni infopaketti sokeroinnista!

Kävin tänään elämäni toisen kerran sokeroitavana. Syy: Ensimmäinen kerta sattui niin, että meinasin pelästyä lopullisesti. Onneksi uskalsin kokeilla uudemman kerran. Kävin Eduskuntatalon takana Etu-Töölössä sijaitsevassa Indie Hair & Beautyssa, jossa ihana Maarit Magga hoiti homman varmoin ja hellin ottein. Minulta sokeroitiin sääret, kainalot sekä bikinirajat. No kyllähän se bikinirajan sokerointi sattui niin, että vedet tulivat silmistä, mutta kestin sen ohikiitävän hetken kuin nainen. Kaikilla on omat kipukynnyksensä erilaisille ärsykkeille. Minua satuu sokerointi, mutta kestän esimerkiksi tatuointineulaa helposti. Kannattaa tutustua tähän hurmaavaan hoitolaan, jossa sokerointien lisäksi tehdään myös ripsipidennyksiä, kulmien ja ripsien kestovärjäystä, Yumi-lashes-ripsien kestotaivutusta, käsien parafiinihoitoa sekä kuumakivihierontaa. Katso postauksen lopusta pieni infopaketti sokeroinnista. Kuvat Satu Mali Photography.
Maarit käyttää kotimaisia, herkälle iholle kehitettyjä, puhtaita ja luonnollisia, ekosertifioituja Helmi-sokerointituotteita.

Indie Hair & Beautyn tiloissa on kampaamo ja hoitohuone erikseen.

Hoitohuone on kaunis ja rauhallinen. Mukavalle hoitopöydälle voisi vaikka nukahtaa.

Maaritilla on myös jatkuva sokerointitarjous; kun sokeroidaan kerralla vähintään kolme eri aluetta, saat 15%:n alennuksen sokerointien loppusummasta.


Maarit kasasi tähän kätevän infopaketin sokeroinnista:
Sokerointi on sekä miehille että naisille sopiva tehokas, hellävarainen ja hygieninen karvanpoistomenetelmä, jossa karvat poistetaan tarkoituksenmukaisella sokerimassalla, joka samalla kuorii kuolleen ihosolukon jättäen ihon silkinpehmeäksi, nuoremman ja terveemmän näköiseksi.

Säännöllisen, jokaisen yksilöllisestä karvankasvusta riippuen 3-6 viikon välein tapahtuvan, sokeroinnin avulla karvankasvu heikentyy huomattavasti ja uusi karva on hennompaa.

Lähes mikä tahansa alue voidaan sokeroida, poislukien miesten parta. Brasilialaisessa sokeroinnissa, brassissa, poistetaan genitaalialueen karvoitus edestä ja takapuolelta kokonaan tai jättäen pieni alue sokeroimatta, asiakkaan toiveesta riippuen. Bikini-alueen sokeroinnissa poistetaan ne karvat jotka jäävät uima-asun tai alushousujen ulkopuolelle.

Ennen:
- anna karvan kasvaa vähintään 2mm:n pituiseksi, pitempi karva on kuitenkin helpompi poistaa.
- vältä ihon kuorimista kaksi päivää ennen sokerointia.
- jätä kosteusvoide levittämättä sokeroitavalle alueelle.
- ihon tulee olla terve, myöskään auringonpolttamaa ihoa ei voida sokeroida.

Jälkeen:
 - seuraavat 24 tuntia vältä sokerointialueella hikoilua, saunaa, aurinkoa, solariumia, itseruskettavia, deodoranttia sekä hajuvesiä.
- vältä ihon kuorimista seuraavat kaksi päivää, mutta sen jälkeen ihoa kannattaa kuoria muutamia kertoja viikossa.
- kosteuta ihoa päivittäin.
SHARE:

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kauneuskalenteri: Parhaat putsarit!

Listaan nyt kylppärin tämän hetken lempituotteitani, joista ensimmäisenä vuorossa ovat putsarit. Hyvä puhdistusaine kun on kultaakin kalliimpi, kuten hyvin tiedämme. Nimim. Pandasilmät vm -72. Kuten huomaat, mukaan mahtuu tuotteita kaikista hintaluokista.
Ranskalaisen Yonkan puhdistusemulsio 200ml/ 35 e. on näistä kalleimmasta päästä, mutta joka pennin väärti. Sopii kaikille ihtotyypeille, mutta erityisesti suositellaan kuivalle, kosteusköyhälle, pintakuivalle ja varttuneelle iholle. Tästäkin löytyy matkakoko 75ml/19e.


Kotimainen Mia Höytö on laadukas, upea merkki, jota voin suositella lämpimästi. Tukekaa kotimaista luonnonkosmetiikkaa, varsinkin kun se on hinta-laatusuhteeltaan näin onnistunutta. Laadusta kannattaa aina maksaa, eikä tämä tosiaankaan hinnalla ole pilattu. Kaunis-puhdistusgeeli 150ml/ 14.50e.



Lumenen Lähde -misellivesi 250 ml/n. 10e poistaa meikin tehokkaasti koko kasvoilta. Loistava 3 in 1 -tuote ottaa matkalle mukaan(löytyy myös matkakokoisena). Sopii myös herkälle iholle, tosin tämä on yksilöllistä, eli kannattaa kokeilla itse.





 Ziajan vedenkestävän silmämeikin puhdistusaine ei ole hinnalla pilattu ja hoitaa hommansa mainiosti. Sopii myös piilolinssien käyttäjille. Tuplapakkaus 120ml Sokoksen verkkokaupassa 6.90e. 

Neutrogenan Visibly Clear Pink grapefruit on klassikko. Se puhdistaa ihon
tehokkaasti ja jättää ihanan raikkauden tunteen kirpakan tuoksunsa ansiosta. Ihohuokoset supistuvat silmissä ja meikki lähtee viimeistä murua myöten. Silmille tämä on turhan tujua tavaraa. Apteekeistakin saa. 150ml/n.7e.


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig